31.08.2015 HIMOS PARK, FINLAND

With special guests

Dead By April & Disco Ensemble

Yhdysvaltalaisbändi Linkin Park esiintyy kesän päätteeksi Suomessa! Maailman suosituimpiin rock-yhtyeisiin lukeutuvan kalifornialaisyhtyeen The Hunting Party Tour saapuu Jämsän Himos Parkiin maanantaina 31. elokuuta. Jättikonsertin liput ovat myynnissä nyt!

Musiikissaan vaihtoehtorockia, hiphopia, metallia ja elektroa yhdistelevä Linkin Park on vuodesta 1996 jatkuneella urallaan myynyt yli 50 miljoonaa albumia, palkittu useilla Grammyilla sekä saavuttanut lähes kaiken mitä rock-yhtye voi tavoitella. "Hybrid Theory" -debyyttilevyllään läpimurron saavuttanut Linkin Park on sittemmin julkaissut viisi muutakin studioalbumia, joista viimeisempänä "The Hunting Party" ilmestyi viime kesänä ollen iTunesin ladatuin albumi 67 maassa.
Yhtyeen tunnetuimpia hittejä ovat esimerkiksi "Numb", "In The End", "Burn It Down" ja "Papercut". Edellisen kerran Linkin Park on vieraillut Suomessa kesällä 2011, jolloin bändin fanit täyttivät Kaisaniemenpuiston äärimmilleen. Euroopassa yhtye on konsertoinut viimeksi marraskuussa 2014 loppuunmyydyllä areenakiertueellaan Briteissä ja Keski-Euroopassa.

Aikataulu

  • 16.00 Portit auki
  • 17.00 - 17.45 Dead By April (SWE)
  • 18.15 - 19.15 Disco Ensemble
  • 20.00 - 21.45 Linkin Park (USA)

LIPUT

Liput alk. 79 €, ennakkomyynti Lippupalvelu ja HimosLomien lippukauppa.

Linkin Parkin konserttiin ei ole ikärajaa. Suositus, että alle 12-vuotiaat saapuvat konserttiin huoltajien seurassa. Anniskelualueet K-18.

Liput myynnissä Lippupalvelussa sekä HimosLomat lippukaupassa.

Peruslippu

79 €

Linkin Park

Premium Packages

Osta lippusi vuoden kovimmalle keikalle

Riemu Rock ja Riemu Circus

Osta konserttilippu, ruokailu sekä Terassi Riemun tilat samalla lipulla.

Riemu CIRCUS

129 €

Riemu ROCK

179 €